Kaunissaari / Sipoo
Olimme monen vuoden tauon jälkeen taas Sipoon Kaunissaaressa tavoittelemassa Abun Kultakelaa ja mittaamatonta kunniaa, jonka Vuoden meritaimenkalastaja saa.
Edellisestä kisasta olikin jo kulunut viisi vuotta, joten olihan se jo aikakin tulla taas kisoihin. Tauko johtui lähinnä huonosta tiedonkulusta, sillä kisoista ei ollut oikein mitään infoa löydettävissä aiemmin. Aiemmista kilvoitteluista ei kalaa meille ollut koskaan sattunut, mutta hauskaa oli aina ollut. Lähimpänä voitto oli ollut vuonna 1998, jolloin voittokala, 3.2 kg:n meritane, napattiin vierestä ja vielä samanlaisella JK-lusikalla, jota itse heittelin samaan aikaan! Toisilla käy tsägä, toisilla ei…
Kisa alkoi tasan kymmeneltä, jolloin alkoi siirtyminen ottipaikoille. 10.30 sai aloittaa. Valitsimme aloituspaikaksi saaren länsipuolen ja siellä erään luodon, jonne jouduimme kahlaamaan polvensyvyisessä vedessä. Ei muuta kuin maiharit ja sukat jalasta, lahkeet ylös ja vilvoittavaan (+2,5 astetta) veteen. Lahkeet pikkusen kahlatessa kastuivat, mutta leppeässä (10m/s) merituulessa ne kuivuisivat nopeasti.
Kisa ei lähtenyt kovin vahvasti käyntiin, kolmannella heitolla bränikkä JK tarttui Tapen vapaan seurauksella, että lukko hajosi ja lusikka lensi jonkkaan. Heittelimme luodolla puolisen tuntia, jonka jälkeen olimme niin jäässä hyisen tuulen takia, että päätimme lähteä saaren tyynemmälle puolelle. Kengät taas pois ja veteen. Tape lähti ensimmäisenä kahlaamaan ja pääsi puoleen väliin, kun tapahtui se mistä olimme jo vitsailleet: kylmässä turtuneet jalat lipsahtivat limaiselta pohjakiveltä ja mies jäätävään veteen! Vaatteet ja varusteet olivat likomärät vatsasta alaspäin. No, Tape nousi vedestä kiroillen ja otti pari askelta, kun tasapaino petti jo toistamiseen. TAAS! Nyt vedessä molskittiin jo kunnolla: vaatteet kastuivat jo rintakehään asti. Takana seuranneena päätin ottaa varman päälle ja vapaani tukena käyttäen etenin hitaasti ja selvisinkin rantakivillä ainoastaan lahkeet kastuneena. Tape oli tällä välin painunut metsään tuulensuojaan riisumaan läpimärkiä vaatteita ja ripusteli niitä kuivumaan Jasun avustuksella, kun saavuin paikalle. Onneksi Jasulla oli sadeasu mukana, joten Tape sai kuivaa vaatetta ylleen. Tappioksi kirjattiin kastunut digikamera ja vettyneet röökit. Tämähän kisa alkoi loistavasti…NOT!
Kävelimme kisakeskukseen venerantaan, jossa Tape laittoi märät vaatteet rantakiville kuivumaan ja minä ja Jasu painuimme evästauon jälkeen heittelemään rannalle. Loppukisa kului välillä heitellen ja suurimmaksi osaksi rantakivillä ja laiturilla istuksien, koska motivaatio oli nollassa kylmän ilman (n. +5) ja sähläyksien takia. Kalaakaan ei huhujen mukaan ollut juurikaan saatu, mitä nyt muutama siika siianongintakilpailussa.
Puoli neljältä alkoi palkintojenjako ja tällä kertaa jäi kultakela jakamatta, sillä yhtään mitallista taimenta ei oltu punnitukseen tuotu. Yhden alamittaisen oli joku saanut, mutta koska alamitta kisassa oli 50cm ei saadulla 40cm kalalla ollut kisaan asiaa. Ainoat kalat olivat siis ongintakisan kaksi n. 400g:n siikaa. Loput palkinnot arvottiin kisailijoiden kesken, mutta meitä ei arpaonni tietenkän suosinut. Neljän aikaan lähdimme sitten laivalla kohti Kauppatoria. Todella turha reissu kaikenkaikkiaan! Ensi vuonna vois vaikka osallistua mieluummin Kalamaratoniin…
